Onko aina oltava hyvällä tuulella?

Onko aina oltava hyvällä tuulella?

Onko aina oltava hyvällä tuulella?

ONKO AINA OLTAVA HYVÄLLÄ TUULELLA?

Olen usein kuullut ravintola-ammattilaisten keskuudessa puhuttavan hymyilemisestä ja serviisissä hyvällä tuulella olemisesta melko vähättelevään sävyyn. Tärkein argumentti yleensä on, että me olemme kaikki vain ihmisiä ja huonoja päiviä sattuu jokaiselle. Erityisesti miespuolisten kollegoiden suusta olen usein kuullut myös kommentin, että hymyileminen ”ilman syytä” tuntuu todella urpolta. Tämän lisäksi melkeinpä kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että ”väkisin hymyileminen” ei ole hyvä asia ja sitä tulee välttää.
Minäpä rohkenen haastaa kaikki nämä argumentit omillani.
Tai en oikeastaan omillani, vaan tieteellisten tutkimusten argumenteilla. Tutkimuksissa on todettu, että hymyileminen, myös ns. teennäinen tai väkisin hymyileminen, saa aikaan muutoksia ihmisen aivoissa.

 Ensiksikin se laukaisee neuropeptidien erityksen, jotka siis toimivat neuronien välitysaineena aivoissa ja vähentävät merkittävästi stressiä. Lisäksi myös dopamiinin, endorfiinien ja serotoniinin eritystä tapahtuu kaikenlaisen hymyilemisen ansiosta. Dopamiini liitetään mm. hyvinvointikeskuksen aktivoitumiseen, kun koemme saavamme palkinnon jostain ja sillä on roolinsa myös kehon omassa paranemisprosessissa. Endorfiinit toimivat kehon omana kipulääkkeenä ja serotoniini on ns. mielihyvähormoni, joka kohentaa mielialaa. Sen lisäksi, että hymyileminen laukaisee sarjan positiivisia reaktioita hymyilijän omissa aivoissa, se aiheuttaa muutoksia myös jokaisen hymyn havaitsevan aivoissa. 

Meillä ihmisillä on tapana peilata alitajuntaisesti näkemiämme ilmeitä ja niiden viestittämiä tunnetiloja. Kun näemme hymyn, hymyilemme ja aivomme reagoivat aiemmin mainitulla tavalla. Lisäksi tutkimuksissa on todettu, että hymyileviä kasvoja pidetään merkittävästi viehättävämpinä, luotettavampina, rennompina ja rehellisempinä kuin samoja kasvoja ilman hymyä. Hymyn näkeminen aktivoi myöskin etuotsalohkon, jolla tiedetään olevan rooli aivojen palkitsemisjärjestelmässä yhdessä dopamiinin kanssa.

 Kun siis näemme hymyn, aivomme kokevat tulleensa palkituksi ja kokevat palkitsemisesta johtuvaa mielihyvää. 

Mitä tulee ”ilman syytä” hymyilemisen urpouteen, niin todettakoon, että hymyileminen on kasvojen lihaksistolle huomattavasti helpompaa ja taloudellisempaa, kuin vaikkapa otsan rypistäminen (jota muuten moni meistä tekee tietämättään keskittyessään) tai murjottaminen. 

Otetaan lopuksi käsittelyyn ensimmäinen ja yleisin argumentti, eli että olemme vain ihmisiä, emmekä voi olla aina hyvällä tuulella.

Viime aikoina olen perehtynyt erittäin paljon Tri Daniel Siegelin työhön ja kirjalliseen tuotantoon. Tri Siegel toimii UCLA:n kliinisen psykiatrian professorina. Hän on tutkinut ihmisen aivojen kykyä muokata omaa toimintaansa ja muuttua harjoittelun myötä. käytännössä hän tutkii siis sitä, kuinka me ihmiset voimme oppia ”näkemään” omaan mieleemme ja tietoisesti vaikuttamaan siihen mitä siellä näemme. Hänen tutkimustuloksensa ja niiden soveltaminen käytännön psykiatriassa ovat todistaneet, että meillä kaikilla on kyky ottaa aivomme ja mielemme haltuun ja itse päättää, kuinka mielemme reagoi ja toimii eri tilanteissa. 

Kukaan ei kuitenkaan kykene siihen automaattisesti, ilman harjoittelua. Se vaatii oikeanlaisten yhteyksien luomista aivoihimme, aivan kuten mikä tahansa taito. 

En muista tavanneeni henkilöä, joka olisi syntyessään osannut kävellä tai hypännyt ensimmäistä kertaa polkupyörän selkään ja osannut ajaa. En muista myöskään tavanneeni ketään, joka ei harjoittelun tuloksena olisi näitä taitoja oppinut, mikäli vain fyysiset edellytykset ovat olleet riittävät. Tismalleen sama pätee aivojen ja mielen oman toiminnan ”näkemiseen” ja ohjaamiseen. Se vaatii vain runsaat määrät harjoittelua ja horjumattoman uskon siihen, että se on mahdollista. Tämän uskon haastaa se, että emme oikeastaan pysty näkemään kuinka se tapahtuu, kuten näemme kävelemisen tai pyörällä ajamisen. 

Syvää hengitystekniikkaa hyödyntäen ja mielikuvien avulla mielen eri osa-alueisiin keskittymällä, eli käytännössä yhdenlaista meditaatiota välineenä käyttäen meidän on mahdollista oppia tietoisesti mm. muuttamaan mielialojamme, poistamaan pelkojamme ja jopa vaikuttamaan aivojen alkukantaisimpiin, elintoimintoja ohjaaviin osiin. On esimerkiksi olemassa ihmisiä, jotka pystyvät ”tahdon voimalla” hidastamaan sydämensä sykettä. 

Tässä on lopulta ihan neurologisen tutkimuksen mukaan kyse siitä, että länsimainen yhteiskunta opettaa aivomme toimimaan kahtena eri puoliskona. Toinen puolisko käsittelee tunne-elämää, henkistä ja käsitteellistä maailmaa ja toinen taas fyysistä, käsinkosketeltavaa maailmaa. Suurimmalla osalla meistä fyysisen maailman puolisko hallitsee aivojemme toimintaa ja toinen puolisko aktivoituu vain harvoin. Nämä kaksi puoliskoa olisi saatava tasapuoliseen yhteistyöhön ja yhtenäistymään. Se on tutkimusten mukaan tasapainoisen tunne-elämän ja terveen mielen perusta. 

Tietyllä tavalla fyysiseen maailmaan keskittyvä läntinen koulutusjärjestelmä ja kulttuuri aiheuttaa meidän kaikkien mielelle vahinkoa kasvaessamme aikuisiksi. Onko ihmekään, että niin usein kuulee sanottavan, että kukaan ei ole täällä ihan terve? Tätähän sanotaan usein enemmänkin vitsinä, mutta loppujen lopuksi meidän kulttuurissamme siinä vitsissä piilee yllättävän suuri totuuden siemen. Mikäli kiinnostuksesi aiheeseen heräsi, niin suosittelen vahvasti tutustumaan Daniel J. Siegelin kirjalliseen tuotantoon ja esimerkiksi YouTubesta löytyviin puheenvuoroihin.

Siispä jos kysymys kuuluu, että onko serviisissä aina oltava hyvällä tuulella, niin minun vastaukseni on, että jokainen saa tietenkin itse sen päättää, mutta ainakin siihen pyrkiminen todella kannattaa ja se on myös aivan ehdottomasti mahdollista.