2018 yhteenveto ja katsaus vuoteen 2019

Written by
Mika Koivula

2018 yhteenveto ja katsaus vuoteen 2019

Written by
Mika Koivula

2018 yhteenveto ja katsaus vuoteen 2019

Written by
Mika Koivula

2018 yhteenveto ja katsaus vuoteen 2019


Istun noin kymmenen kilometrin korkeudessa Cebu Pacificin lentokoneessa matkalla Australiasta Filippiineille ja käyn mielessäni toista täyttä kalenterivuottamme Tiskillä. Vaikka olemme lähes koko vuoden Henun kanssa eläneet eri puolilla maailmaa, on vuosi ollut Tiskillä tapahtumarikas ja antoisa.


Vuosi käyntiin isoilla liikkeillä


Vuosi Tiskillä alkoi isolla harppauksella, kun edellisen vuoden viimeisinä päivinä julkaisimme omat nettisivut. Laajennus pelkkien sosiaalisen median alustojen ulkopuolelle mahdollisti meille laajempien sisältöjen tuottamisen, kuten blogitekstit sekä Tiskillä Q&A:t, joita vuoden aikana on luettu tuhansia kertoja.


Alkuvuoden toisena suurena projektina oli ensimmäistä kertaa järjestetty Tiskillä Awards, jonka mahdollisti yhteistyökumppanit Altia, BPF ja Diageo. Palkintoja jaettiin neljässä eri kategoriassa: Suomen Paras Pubi, Klubi, Cocktailbaari ja kaiken kattava Paras Baari. Tiskillä Awardsin valtavan positiivinen vastaanotto ja laajuus yllätti myös meidät. Sadat baarit ympäri Suomen saivat kannustusta niin alan ammattilaisilta, kuin kuluttajiltakin. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun Tiskillä rikkoi mediakynnyksen paikallislehtien kirjoittaessa alueidensa ehdokkaista.


Loppuvuodesta ei jääty paikalleen


Vauhdikkaan alkuvuoden jälkeen voisi luulla, että jäisimme loppuvuodesta laiskottelemaan, mutta se ei ole meidän tapaistamme. Syksyn loppupuolella saimme vahvistusta joukkoihimme, kun Tiskillä toimintaa alusta saakka tukenut luottopakki Juho Pajunen liittyi tiimin yhdeksi vetäjäksi.


Juhon liittyminen tiimiin julkistettiin virallisesti ensimmäisessä Tiskillä Forum -tapahtumassa, joka järjestettiin Helsingissä Grotesk-baarissa marraskuun puolivälissä. Tapahtumassa pääsimme nauttimaan alamme eri osaajien puheista ja tutustumaan toisiimme kasvotusten. Forumiin osallistui odotettua enemmän baarimestareita ja kiinnostuneita oli saapunut Turkua, Tamperetta sekä Oulua myöten.


Meille vuosi huipentui viellä suureen kunnianosoitukseen, kun Tukholmassa järjestetyssä Bartender Choice Awardsissa Tiskillä palkittiin Improver Of The Bar Industry -palkinnolla. Tämä on meille todella suuri kunnia, joka tulee antamaan vain lisää virtaa ensi vuodelle. Nöyrä kiitos tästä teille kaikille.


Uuden vuoden lupaukset ja toiveet


Kolmantena kokonaisena vuotenamme tulemme lupaamaan teille vahvempaa preesensiä kaikissa kanavissamme. Tulemme kirjoittamaan enemmän sisältöjä nettisivuillemme ja olemaan vahvemmin esillä sosiaalisessa mediassa. Tavoitteemme on tuottaa ajankohtaista, alaamme haastavaa ja parempaa yhteisöä rakentavaa sisältöä, joka sopii niin ravintola-alaa aloittaville kuin vanhemmille mestareillekin. Tulemme ensi keväänä järjestämään toistamiseen Tiskillä Awardsin ja toivomme myös, että saisimme ensi vuodelle järjestettyä vähintään kaksi Tiskillä Forumia.

Lopuksi haluaisimme kuulla teidän toiveitanne. Jos teillä on ideoita tai ehdotuksia aiheista, joita meidän pitäisi toteuttaa, käsitellä tai tutkia, ottakaa meihin rohkeasti yhteyttä minkä tahansa kanavamme kautta.


Kiitos kuluneesta vuodesta ja nähdään taas ensi vuonna Tiskillä.

Terveisin

Mika, Henu ja Juho.

No items found.